Tervetuloa veikkausvihjeiden maailmaan!
Vuosi 2012 on saapunut - vihjepaketit myynnissä nyt!
Talvi on täällä vaikka sitä onkin vaikea uskoa kun katsoo ikkunasta ulos. Maa on musta ja valkoisesta joulusta on turha haaveilla ainakaan täällä etelärannikolla. Mitenkähän joulupukki pääsee tuomaan lahjojaan, olemmeko ylipäätänsä niitä edes ansanneetkaan?
Muutaman viikon päästä tiedetään myöskin mikä tulee olemaan vuoden 2011 palautusprosenttimme, ei huimaava mutta positiiviseen tulokseen uskomme vahvasti, olisihan se suuri pettymys jos jo vuodesta 2006 alkanut voitollisten vihjeiden putki napsahtaisi poikki. Toivottavasti niin positiiviseen että myös vihjeistä maksetun summan jälkeen myös asiakkaamme jäävät voitolle, riippuen tietysti pelikassasta.
Kysynnän kasvun vuoksi etsimme mielellään 18 vuotta täyttäneitä koripallon live-raportoinnista kiinnostuneita henkilöitä alkaneen koriskauden ajaksi useammalle liigapaikkakunnalle.
Ranskan sarjat eivät ole varmastikaan seuratuimpia sarjoja Suomessa emmekä mekään ole montaa vetoa ranskalaisiin kohteisiin lyöneet. Teemu Tainion jätettyä Auxerren ei myöskään maamme media ole paljoa palstamillimetrejä tuhlannut ko. maan suuntaan - poislukien maajoukkueen otteet viime kesän MM-kisoissa. Kaudella 2011-12 ei varmastikaan vetokäyttäytimiseemme tule suuria muutoksia mutta laitetaan näkyviin kuitenkin ranskalaisen jalkapallon tietäjän France Footballin tekemä ranking kauden alla. Huomioithan että lukeaksesi tämän artikkelin kokonaisuudessaan tulee sinun kirjautua sisään sivustollemme.
Portugalin liiga, viralliselta nimeltään Liga zon Sagres on myös vähemmän seurattu sarja Suomesta katsottuna. Mutta viime vuoden Europa Leaguen menestyksen jälkeen sarjaan kannattanee tutustua hieman tarkemmin. Välierävaiheeseen selvinneistä neljästä joukkueesta kolme tuli Porrtugalista ja finaali oli puhtaasti paikallisten välinen kun FC Porto kaatoi Sporting Clube de Bragan 1-0. Välieriin selvinneen Benfican lisäksi Sporting Lissabon eteni 32 joukkoon pudoten Glasgow Rangersille kotonaan yliajalla tulleella tasoituksella... Eikä pidä unohtaa myöskään Portugalin maajoukkueen menestystä kansainvälisillä kentillä.