13.4.2023 Eurooppa-liiga: Manchester United – Sevilla

Kuluvalla viikolla olemme saaneet nautiskella Mestarien liigan puolivälieristä, mutta europelit eivät suinkaan ole tältä viikolta vielä ohi, sillä myös Eurooppa-liigassa avataan torstai-iltana puolivälierät. Yksi kierroksen herkkupaloista on Manchester Unitedin sekä Sevillan kohtaaminen Old Traffordilla. Kotijoukkue United kuuluu kilpailun suurimpiin voittajasuosikkeihin, joten futiskansan sopii hyvällä syyllä odottaa vauhdikasta kohtaamista, kun laadukas Sevilla saapuu vieraaksi Unelmien teatteriin. Ottelu alkaa kello 22:00 Suomen aikaa.

Hyvävireinen United jahtaa Eurooppa-liigan voittoa

Myös Eurooppa-liigassa ollaan edetty puolivälierävaiheeseen ja mukana on enää kilpailun kahdeksan parasta joukkuetta. Tässä vaiheessa on siis selvää, että jokainen mukana oleva seura satsaa toden teolla tähän kilpailuun, jonka arvostus ei ole vielä jalkapallomaailmassa ehkä ihan ansaitulla tasolla. Tämä kilpailu on kuitenkin hieno ryhtiliikkeen paikka niille seuroille, joiden edellinen kausi on mennyt kotimaan sarjassa mahdollisesti penkin alle.

Kotijoukkue Manchester United oli pitkään todella sekavassa tilassa, mutta hollantilaisen Erik ten Hagin palkkaaminen joukkueen peräsimeen on osoittautunut hyväksi valinnaksi. Hollantilaisen opit ovat sekä toimintatavat ovat alkaneet purea nimekkääseen rosteriin ja tulosta on ansaitusti alkanut tulla kotimaan kentillä sekä Euroopassa. Valioliigassa joukkue on tällä hetkellä jaetulla kolmannella sijalla ja vahvasti tyrkyllä kauden päätteeksi neljän parhan joukkoon. Arsenal ja Man City ovat karanneet, mutta United taistelee paikasta neljän parhaan joukossa yhdessä Newcastlen sekä Tottenhamin kanssa.

The Red Devils on ollut viime aikoina varsin hyvässä formissa ja kahdessa edellisessä ottelussa joukkue on kaatanut kotimaansa kentillä Brentfordin (1-0) sekä Evertonin (2-0) kotikentällään. Kaikki sarjat huomioivaa kymmenen ottelun kuntopuntaria tarkastellessa Unitedin saldo näyttää lukemia 7-1-2 mitä voidaan pitää hyvänä saldona. Kotiotteluiden putki jatkuu torstai-iltana, kun vieraaksi saapuu espanjalaisjoukkue Sevilla. Tässä kilpailussa espanjalaiset joukkueet ovat sopineet Unitedille varsin hyvin, sillä edellisillä kierroksilla laulukuoroon on pudotettu ensin Barcelona ja viimeisimpänä Betis.

Vierasjoukkue Sevilla kuuluu pitkällä aikajänteellä Espanjan La Ligan kärkijoukkueisiin, mutta tällä kaudella homma on sakannut pahemman kerran. Joukkue on tällä hetkellä sarjan 13. sijalla ja kaudesta jäänee paha maku suuhun, mikäli UEL:ssa ei pystytä menestystä haalimaan. Ensi kaudella europeleihin ei ole asiaa, joten kilpailun voitto tässä tilanteessa kiinnostaa takuulla. Edellisellä kierroksella Sevilla pudotti jatkosta turkkilaisjoukkue Fenerbachen yhteismaalein 2-1. Viidestä edellisestä ottelustaan Los Nervionenses on voittanut kaksi, pelannut kerran tasan ja hävinnyt kahdesti.

Unitedilla murheita kokoonpanon kanssa

Kotijoukkueen päävalmentajalla Erik ten Hagilla riittää ottelun alla huolia, sillä useampi joukkueen runkomiehistä on loukkaantumisen takia sivussa tästä ottelusta. Varmuudella poissa ovat Rashford, Garnacho, Greenwood, Heaton, Shaw sekä van de Beek. Vierailta sivussa ovat Corona, Gueye sekä Jordan. Perustasoltaan United on joukkueista selvästi laadukkaampi kokonaisuus ja kotiedun turvin isännät ovat selviä suosikkeja. Sevilla ei ole kuitenkaan niin huono joukkue kuin La Ligan sarjasijoituksesta voisi olettaa ja isäntien muutamat merkittävät poissaolot tasoittavat hieman tasoeroa.

United on ansaittu suosikki kotikentällään, mutta mielestämme kerroinasetelmassa on hieman aliarvostettu vierasjoukkuetta. Käytetään pelikohteena Sevillan yhden maalin kattavaa +1,5AH tasoituskohdetta, jolle muodostuu arvioksi 60 prosenttia. Rajakerroin pelattavuudelle on 1,67 joten tarjolla oleva kerroin 1,78 kelpaa jännityspeliksi illan UEL-kierrokselle.

Pelivalinnat: