Suomen jalkapallomaajoukkueen taival EM-karsinnoissa jatkuu perjantai-iltana Olympistadionilla, kun vastaan asettuu H-lohkoa kuudella pisteellä johtava Slovenia. Lohkovaiheen kolmannessa ottelussa Suomi janoaa täysiä pisteitä, sillä mahdollinen tappio tästä ottelusta mutkistaisi Huuhkajien mahdollisuuksia edetä lohkossa kahden parhaan joukkoon ja varmistaa sitä myöten paikka ensi kesän EM-kisoissa. Ottelu alkaa Helsingin Olympiastadionilla kello 19:00 ja sitä pääsee seuraamaan maksutta YLE TV2:lta.
Huuhkajien tukena täyteen ahdettu Olympiastadion
Helsingin Olympiastadionilla on perjantai-iltana tarjolla todella mielenkiintoinen EM-karsintaottelu, kun Huuhkajat isännöivät H-lohkoa johtavaa Sloveniaa täpötäydellä estradilla. Olympiastadioni on tähän tietoon viimeistä paikkaa myöden loppuunmyyty, joten kotiyleisön tuesta Huuhkajien menestys ei Helsingin aurinkoisessa illassa tule jäämään. Jatkopaikkojen osalta kyseessä on todella tärkeä ottelu, sillä Slovenia ja Suomi kamppailevat lähtökohtaisesti keskenään lohkon toisesta jatkopaikasta Tanskan vanavedessä.
Suomen EM-karsintaurakka alkoi 1-3 tappiolla Kööpenhaminassa Tanskan vieraana ja tuossa ottelussa tasoero juutteihin tuli selväksi vaikka Suomi pitkään tasapelipisteessä roikkuikin kiinni. Pelitapahtumien perusteella Suomi ei tuosta ottelusta pisteitä ansainnut ja tavallaan Huuhkajat olivat budjetoineetkin tuosta ottelusta nolla pistettä. Toisessa ottelussa Pohjois-Irlantia vastaan Suomi nappasi haastavissa olosuhteissa todella maistuvan 0-1 voiton Benjamin Källmanin 1. puoliajalla tulleella osumalla. Tuossa ottelussa Suomi loi vastustajaa enemmän maaliodottamaa ja oli muutenkin tilastoissa edellä, vaikka Pohjois-Irlanti luonnollisesti toisella jaksolla niskan päällä.
Slovenian EM-karsinnat saivat lentävän lähdön maaliskuussa, kun joukkue nappasi kahdesta ensimmäisestä ottelusta täydet kuusi pistettä. Avauskierroksella joukkue haki 1-2 vierasvoiton Kazakstanista. Joukkue oli avausjakson jälkeen 1-0 tappiolla, mutta David Brekalon sekä Zan Vipotnikin osumat toisella jaksolla toivat niukan voiton. Slovenia oli tuossa ottelussa kokonaisuudessaan parempi kooste ja täysi pistepotti oli ansaittu. Toisessa ottelussa joukkue kohtasi lohkon heittopussin San Marinon kotikentällään ja tuloksena oli solidi 2-0 voitto. Pelitapahtumien valossa ottelu olisi voinut päättyä isommallakin erolla isäntien hyväksi.
Kummallakin joukkueella on pieniä murheita kokoonpanonsa kanssa tärkeän ottelun alla. Suomelta puuttuu vakiomiehistä Marcus Forss, Leo Väisänen sekä Robin Lod, jotka kaikki ovat Huuhkajien runkopelaajia. Etenkin Väisäsen poissaolo vaikuttaa kotijoukkueen puolustuspelaamiseen, sillä koko puolustusmuoto saattaa muuttua tähän otteluun. Vierailta on sivussa ykkösmaalivahti Jan Oblak, joka on kiistatta yksi vieraiden tärkeimpiä pelaajia. Hänen poissaolonsa heijastunee koko Slovenian puolustuspelaamiseen ja siinä Suomella onkin yksi iskun paikoista. Yksi huippumielenkiintoinen seurattava vastustajan riveissä on vasta 20-vuotias Benjamin Sesko, joka nakutti viime kaudella Itävallan liigassa 16 osumaa. Nuorukainen siirtyy ensi kaudeksi Bundesliigan RB Leipzigiin 24 miljoonan euron siirtosummalla.
Valtavista panoksista huolimatta maaleja voi olla luvassa
Perustasoltaan joukkueet ovat todella tasaisia ja kummallakin on täysen realistinen mahdollisuus napata lohkon kakkospaikka. Joukkueet ovat lohkossa toistensa päävastustajia, joten jaossa on todella tärkeät pisteet. Suomi nauttii ottelussa isoa kotietua ja sitä myöten Huuhkajat lähtevät otteluun noin neljä kertaa kymmenestä voittavana suosikkina. Vedonlyöntimarkkina on hyvin perillä joukkueiden voimasuhteista, joten katseet on tällä kertaa käännettävä maalimääriin, jossa olemme valtavirran kanssa hieman eri linjoilla. Isojen panosten ottelut ovat lähtökohtaisesti vähämaalisia, mutta tässä tapauksessa pelinkuva saattaa muodostua runsasmaaliseksi.
Kummallakin joukkueella on runsaasti tulivoimaa hyökkäyspäässä ja kun molemmilla on poissaoloja puolustuspäässä, niin virheitä saatetaan kummankin joukkueen alakerrassa nähdä. Arviomme yli 2,5 maalille on 43% ja rajakerroin 2,33 joten iBetin tarjoilema kerroin 2,50 on kelpo pelikohde illan jännitysnäytelmään. 1X2-todennäköisyysarviot otteluun ovat 40-32-28%.
16.6.2023 Jalkapallon EM-karsinta: Suomi – Slovenia