17.3.2023 Liiga: Pelicans – KalPa

Liigan puolivälierät käynnistyvät toden teolla perjantai-iltana, kun kaksi otteluparia pelaavat ensimmäiset ottelunsa. Lahdessa kohtaavat runkosarjan nelospaikan valloittanut Pelicans, joka kohtaa yhden pisteen erolla viidenneksi jääneen Kuopion KalPan. Pelivoimaltaan joukkueiden välinen tasoero on pieni isäntien hyväksi ja kotietu nostaakin Pelicansin ottelun suosikiksi. Runkosarjan neljästä keskinäisestä kohtaamisesta kolme voittanut Pelicans kelpaakin peli-ideaksi perjantai-illan pudotuspeliavaukseen.

Pelicans ottelusarjan niukka suosikki

Lahden Pelicansin kausi on ollut todella vahva, sillä harva uskoi vielä syksyllä, että lahtelaisjoukkue pystyy selvittämään tiensä runkosarjan neljän parhaan joukkoon. 60 pelattua ottelua voitvat 30 suoraa voittoa, 21 suoraa tappiota ja yhdeksän kertaa ratkaisua haettiin jatkoajalta (4-5). Maaliero perussarjasta oli 166:136 ja joukkue teki neljänneksi eniten maaleja koko sarjassa. Joukkueen maaliodottamien suhde oli runkosarjassa 51 % ja tehtyjen sekä päästettyjen maalien suhde oli erinomainen 55%, mitä selittää omalta osaltaan vahvalla maalivahtipelillä.

Pelicansilla oli runkosarjan loppupuolella muutamia loukkaantumishuolia, mutta tärkeistä avainpelaajista tässä ottelussa mukana ovat varmuudella ainakin puolustaja Teemu Eronen sekä keskushyökkääjä Elias Vilén. Maalia vartioi loistavan kauden pelannut Patrik Bartosak, jonka mukana Pelicans myös menestyy tai kaatuu pudotuspeleissä. Runkosarjassa Bartosak pysäytti kiekkoja 91,52%:lla ja päästettyjen maalien keskiarvo 33:ssa pelatussa ottelussa oli 2,05. Pelicans pääsee aloittamaan ottelusarjan kotikentällään ja isossa kuvassa lahtelaiset ovat hieman yli kerran kahdesta voittavia suosikkeja viemään ottelusarja nimiinsä.

Kuopion KalPa oli Lahden Pelicansin ohella yksi runkosarjan pikkuyllättäjistä vaikka totta kai jokainen kiekkoa seurannut osasi odottaa, että joukkue pystyy pudotuspelipaikan onnistuneella kaudella nappaamaan. Sijoitus taulukon viidentenä oli kuitenkin meidän papereissa hieman yläkanttiin, mutta täysin ansaitusti kuopiolaiset aloittavat kevään tosipelit suoraan puolivälieristä. KalPan maaliero runkosarjasta oli 169:145 ja maaliodottamien suhde 55% kertoo siitä, että joukkue on pystynyt ottamaan hyvällä prosentilla voittoja otteluista, joita se on hallinnut myös pelitapahtumien osalta.

Pelicansin tapaan myös KalPalla oli runkosarjan lopulla muutamia poissaoloja, joista pahimpana pidettiin maalivahti Juha Jatkolan poissaoloa. Tähän otteluun KalPan ykkösmaalivahti palaa kuopiolaisten maalinsuulle, joten valmentaja Tommi Miettinen saa huokaista helpotuksesta, että vamma ei ollut vakavampi. Kenttäpelaajien osalta KalPa pääsee otteluun ilman isompia huolenaiheita.

Pelicans suosikki, kotivoittoa kupongille

Joukkueet kohtasivat runkosarjan aikana tällä kaudella neljä kertaa ja Pelicans vei ottelusta nimiinsä kolme. KalPa onnistui ottamaan ainoan voittonsa kotikentällä tammikuussa. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat viikko sitten Lahdessa ja silloin kotijoukkue Pelicans oli parempi selvin 6-2 lukemin. Perustasoltaan arvostan joukkueista Lahden Pelicansin niukasti paremmaksi kokonaisuudeksi ja kotietu lisää isäntien suosikkiasemaa entisestään.

Pelicans on papereissamme 45% kotisuosikki ja XLBetin tarjoama kerroin 2,29 suorasta kotivoitosta yltää niukasti pelikohteeksi perjantai-illan pudotuspeliavaukseen.

Pelivalinnat:
  • Pelicans (1X2), kerroin 2,29 (XLBet)