19.10.2022 Englannin Valioliiga: Manchester United – Tottenham

Englannin Valioliigassa pelataan keskiviikkona viiden ottelun kierros ja yksi illan ehdottomasti mielenkiintoisimmista kamppailuista käydään Manchesterin Unelmien Teatterissa, kun kotijoukkue United saa vastaansa Tottenhamin. Kumpikin joukkue kuuluu perustasoltaan sarjan kärkipäähän ja jaossa on ensi kauden europaikkoja ajatellen tärkeitä pisteitä. Ottelun hieman normaalia korkeampi tärkeys keskinäisten pisteiden kannalta tarkoittaa ylimääräisten riskien välttelyä ja pelimielessä kiehtovimmat kohteet löytyvät vähämaalisista lopputuloksista.

Kaksi laatujoukkuetta kohtaavat Old Traffordilla

Manchester United on kompuroinut viime vuosina, mutta tällä hetkellä seuran peräsimessä toimiva Erik ten Hag on saanut ainakin osittain palautettua hymyn seuran fanien huulille. Vaikka kausi alkoikin hieman takkuillen kahdella tappiolla, niin elokuun lopussa napattu maistuva 2-1 kotivoitto suurseura Liverpoolista vapautti pelaajia sekä seurajohtoa ja positiivinen kierre on kantanut läpi syksyn. Kuuden edellisen sarjaottelun saldo on 4-1-1 ja ainoa tappio tuli paikallisvastustaja Manchester Citylle.

Edellisellä kierroksella United kohtasi kotikentällään Newcastlen, mutta tuosta ottelusta joukkueen oli tyytyminen maalittomaan tasapeliin vaikka totuuden nimissä on todettava, että enemmän United olisi tuosta ottelusta ansainnut. Se hallitsi peliä ja loi selvästi enemmän Harakoita enemmän maaliodottamaa, mutta kuparista ei saatu rikki ja lopulta tyytyminen oli maalittomaan lopputulokseen ja yhteen tasapelipisteeseen. Eurokentillä United on tällä hetkellä kohtalaisissa asemissa (E-lohkon toinen 9. pisteellä), kun lohkovaihetta on pelaamatta kaksi ottelua. Päätöskierroksella vierasottelussa Real Sociedadia vastaan ratkaistaan todennäköisesti lohkovoitto, joten fokus on yhä tiukasti myös Eurooppa-liigassa.

Tottenham on kuulunut jo pidemmän aikaa Valioliigan yläkastiin, mutta aivan viimeinen isku joukkueelta on puuttunut mestaruuksia ajatellen. Viime kauden neljäs sija Valioliigasta takasi kuitenkin paikan tämän kauden Mestarien liigaan ja eurokentillä peli onkin kulkenut varsin mukavasti. Spurs johtaa omaa D-lohkoaan neljän kierroksen jälkeen seitsemällä pisteellä, mutta pudotuspelipaikka ei ole vielä varma, sillä Marseille ja Sporting ovat vain pisteen päässä. Isäntien tapaan Antonio Conten suojateilla on keskittyminen vahvasti myös euromenestyksessä vaikka kotimaan kentilläkin täytyy kerätä tärkeitä sarjapisteitä viikottain.

Valioliigassa Spurs on ollut viime kierroksilla mainiossa iskussa mistä kielii toissakierroksella haettu 0-1 vierasvoitto Brightonista sekä viime viikonloppuna napattu 2-0 kotivoitto Evertonista. Vaikka Spursin peli ei ole varsinaisesti vakuuttanut, niin sitkeä lontoolaisryhmä on pystynyt kääntämään vaikeita ja tasaisia otteluita kovalla prosentilla itselleen. Jaossa on samoista sijoituksista taistelevien joukkueiden välillä tärkeitä pisteitä, joten ottelusta sopii odottaa tasaväkistä kohtaamista, jossa isoja riskejä vältellään ja peliä viedään eteenpäin defensiivisestä näkökulmasta.

Tasaista ja vähämaalista luvassa Manchesterin illassa?

Hollantilaismanageri Erik ten Hag on tuonut United-näkökulmasta ajatellen mukavasti ryhtiä joukkueeseen. Vaikka kokoonpano on elänyt alkukauden aikana ajoittain paljonkin, niin koheesio tuntuu entiseen kriisiseuraan nyt löytyneen. Spurs-käskijä Contea ei tunneta varsinaisesti taktisena velhona, mutta kyllä 53-vuotias italialaiskettu osaa myös taktiset metkut tarvittaessa. Ottelun tärkeys korostuu varmasti tässä kohtaamisessa ja riskitasoja ei tulla nostamaan turhaan.

Kummallakin joukkueella on alla viime viikoilta kovaa fyysistä rasitusta europelien myötä ja ihan tuoreimmillaan joukkueet eivät tähän tärkeään otteluun pääse. United on ottelussa kotiedun turvin suosikki, mutta ottelussa on runsaasti aineksia tasaiseen ja vähämaaliseen kohtaamiseen. Pelimielessä katseet käännetäänkin under-vetoihin ja tarkemmin alle 2,5 maaliin. Arvio alle 2,5 maalin toteutumiselle on tasan 50% ja tarjolla oleva kerroin 2,15 ansaitsee panostusta.

Pelivalinnat:
  • Manchester United – Tottenham: Alle 2,5 maalia, kerroin 2,15 (STSbet)