23.1.2023 Englannin Valioliiga: Fulham – Tottenham

Maanantain ainoassa Valioliiga-ottelussa nähdään jälleen kerran Lontoon paikallisottelu, kun Fulham isännöi Craven Cottagella Tottenhamia. Fulham on pelannut toistaiseksi loistavan kauden ja joukkue on hyvissä iskuasemissa taulukon seiskapaikalla. Pohjois-Lontoosta kaupungin läntiseen osaan matkaava sarjavitonen lähtee otteluun suosikkina, mutta Fulham on osoittanut venymiskykyä kuluneella kaudella ja luvassa voi olla ennakkoarvioita tasaisempi taisto. Ottelu alkaa kello 22:00 Suomen aikaa.

Fulhamin voittoputki katkesi edellisellä kierroksella Newcastlen vieraana

Kotijoukkue Fulham on pelannut todella vahvan kauden. Viime kauden jälkeen Mestaruussarjan ylivoimaisesti voittaneet mökkiläiset nousivat ansaitusti takaisin ylimmälle sarjatasolle ja kulunut kausi on toistaiseksi sujunut todella positiivisissa merkeissä, kun sesonkia on pelattu hieman yli puolet. 20 pelattua ottelua ovat tuoneet saldon 9-4-7 ja 31 pistettä maalierolla 32:29. Lontoolaisten vahva kauden aloitus ei tullut yllätyksenä, mutta se että jänne on kestänyt läpi pitkän talven on sen sijaan yllättänyt monet analyytikot, sillä materiaaliltaan Fulham ei lukeudu sarjan kärkipään joukkueisiin.

Toki joukkueella on ollut kauden aikana myös onnea matkassa ja yksi syy hyvään pistepottiin on ehjänä pysynyt kokoonpano, sillä joukkue ei ole kauden aikana kärsinyt juurikaan loukkaantumisista. Tälläkin hetkellä sivussa on ainoastaan keskikenttämies Neeskens Kebano, joka on huilannut akillesjännevamman takia jo useamman kuukauden. Edellisellä kierroksella Fulham hävisi vieraskentällä vahvalle Newcastlelle 1-0, mutta sitä ennen joukkue voitti sarjassa neljä ottelua putkeen, joista viimeisimpänä Chelsean.

Vierailija Tottenhamin kausi ei ole sujunut pelkästään ruusuisissa merkeissä vaikka pohjoislontoolaiset ovatkin tällä hetkellä sarjan vitospaikalla. 20 pelattua matsia ovat tuoneet pistesarakkeeseen 33 pistettä ja sarake näyttää lukuja 10-3-7 maalierolla 39:31. Joukkueella on ollut haasteitta pelillisissä asioissa, mutta kovalla taistelulla seura on pystynyt kairaamaan tärkeitä pisteitä otteluista, joissa se on ollut pelillisesti alakynnessä. Pelivoimaltaan Spurs ei ole aivan sarjan huippujen tasolla, mutta hyvien yksilöiden ansiosta se on onnistunut kääntämään tiukkoja otteluita edukseen.

Spursilla on alla vaikea viikko, sillä ensin tuli kotikentällä sarjakärki Arsenalilta kuokkaan derbyssä lukemin 0-2 – täysin ansaitusti. Viime viikon torstaina vastassa oli sarjan kovin kooste, kun vieraskentällä kohdattiin Manchester City. Spurs onnistui taktiikassaan alkuun täydellisesti, sillä tauolle siirryttiin lontoolaisten 0-2 vierasjohdossa. Toisella jaksolla City löi kuitenkin kaasun pohjaan ja lalkoi vyöryttämään maalipaikkoja liukuhihnalta. Lopulta Spurs ei pysynyt enää kyydissä ja loppulukemat kirjattiin isännille 4-2. Ennen tätä kahden ottelun tappioputkea joukkue kaatoi FA Cupissa Portsmouthin 1-0 ja sarjassa Crystal Palacen 4-0.

Mökkiläisillä selvä lepoetu Lontoon derbyyn

Perustasoltaan Tottenham on joukkueista noin pykälän verran parempi kokonaisuus, mutta pelillisesti Spurs ei ole viime aikoina, eikä koko kaudella juuri vakuuttanut. Jänne ei tahdo kestää täyttä 90 minuuttia ja joukkueelle sopii pallonhallintaa paremmin selvä altavastaajan asema, jossa pallonhallinta annetaan vastustajalle ja itse pyritään iskemään vastaan. Fulham on ylisuorittanut materiaaliinsa nähden läpi kauden, mutta vaikka joukkueella on ollut pitkässä juoksussa myös Rouva Fortuna puolellaan, niin pisteitä on kerätty paljon myös täysin ansaitusti. Viimeistely on ollut tehokasta ja joukkue osaa puolustaa laadukkaasti.

Fulham nauttii ottelussa kotietua, mutta aivan normaalin veroista hyötyä paikallispelissä ei saada. Fulhamilla on sen sijaan käytössään merkittävä lepoetu, sillä Spurs pelasi viimeksi torstaina ja isännät yli viikko sitten. Spurs on ottelussa suosikki, mutta aivan kerroinmarkkinan suuruiseen vierassuosikkiin emme usko ja isäntien menestyskertoimissa on tarjolla etua. Suorasta kotivoitosta tarjottu kerroin 3,35 (STSbet) on selvä ylikerroin, mutta käytetään vihjeissä osuvampaa Fulham +0,5 AH kerrointa, 1,78 joka kattaa myös mahdollisen tasapelin. Arvio kohteelle on 59% ja rajakerroin 1,69.

Pelivalinnat:

— Fulham – Tottenham: Fulham +0,5 AH, kerroin 1,78 (Simple Casino, Boom Casino)