MM-kisojen kuudes kisapäivä käynnistetään Vetoveljien vihjeiden osalta Qatarin ja Senegalin välisestä ottelusta, joka starttaa Suomen aikaa kello 15:00. Avauskierroksella todella heikosti esiintynyt Qatar vaikutti kokonaisuudessaan odotetun haperolta koosteelta, joten avauskierroksella Hollannille 2-0 taipuneella Senegalilla on tässä ottelussa loistava sauma napata turnauksen avausvoitto.
Qatarin taso ei riitä, Senegal jokaisella osa-alueella parempi
Qatarin turnaus alkoi todella tahmeasti, sillä avauskierroksella tuli 0-2 tappio heikohkolle Ecuadorille ja mikä pahinta, peli-ilme oli surkea. Qatar ei saanut ottelussa juuri mitään aikaiseksi ja esitys oli kokonaisuudessaan todella surkea. Nähtäväksi jää tekeekö valmentaja Felix Sanches muutoksia avauskokoonpanoon tai formaatioon, mutta ensimmäisessä ottelussa nähdyillä esityksillä maaleja saati pisteitä ei kotikisoista ole tulossa.
Qatar on vuosien saatossa pystynyt kaatamaan laadukkaitakin joukkueita esimerkiksi Aasian mestaruuskisoissa, mutta jostain syystä kotiavauksessa homma ei ottanut tuulta purjeisiin. Todennäköisesti mahdolliset kokoonpano- ja pelitapamuutokset piristävät otteita perjantaiksi, mutta totta on myös se, että sunnuntain avausottelusta suunta voi olla ainoastaan ylöspäin.
Senegal pelasi kohtalaisen hyvän ottelun vaikka maanantaina tuli kitkerä 0-2 tappio lohkon ennakkosuosikki Hollannille. Lukemat mairittelivat Hollantia tuossa ottelussa ja tavallaan kahden maalin tappio ei ollut Senegalin peliesityksiin nähden oikeutettu. Hallitseva Afrikan mestari oli ottelussa odotetun fyysinen ja vaikka omissa kolisi kahdesti, niin etenkin puolustuspeli oli tutun jämptiä.
Senegalin suurimmat ongelmat avausottelussa olivatkin tehottomuus, johon osasyynä on totta kai ykköspyssy Sadio Manen poissaolo. Senegal on Hollannin ohella toinen todennäköinen jatkoonmenijä A-lohkosta, mutta Qatar ja Ecuador täytyy voittaa lohkon kahdessa viimeisessä ottelussa. Perustasoltaan Senegal on selvästi isäntiä laadukkaampi kokonaisuus ja kun huomioidaan joukkueiden peliesitykset avauskierrokselta, niin myös se puoltaa Senegalin menestystä tässä ottelussa.
Isäntien alamäki jatkuu, Terangan leijonat avaa voittotilin
Kuten yllä jo todettiin, niin perustasoltaan Senegal on joukkueista selvästi laadukkaampi kooste ja ansaittu suosikki ottelussa. Qatar esiintyi avausottelussa odotettua heikommin ja jos Sanchez ei saa omiinsa ryhtiä, niin myös perjantaina voi olla luvassa kylmää kyytiä. Fyysinen ja pallon kanssa taitava Senegal voittaa ottelun arviomme mukaan yli kuusi kertaa kymmenestä, joten voitosta tarjottu kerroin 1,69 kelpaa pelikohteeksi perjantai-iltapäivälle.
Koska ottelussa on selvää repeämisen vaaraa, niin rohkeimmat pelurit voivat kokeilla pikkupanoksella myös Senegal -1,5 AH -pelikohdetta, joka palauttaa osuessaan panoksen yli kolminkertaisesti.
Pelivalinnat:
- Qatar – Senegal: Senegal, kerroin 1,69 (Powbet, Cazimbo)
- Qatar – Senegal: Senegal -1,5 AH, kerroin 3,02 (TonyBet)
25.11.2022 Jalkapallon MM-kisat: Qatar – Senegal