27.7.2022 Naisten EM-välierä: Saksa – Ranska

Naisten EM-kisojen toisessa välierässä finaalipaikasta taistelevat toistaiseksi oman maalinsa puhtaana läpi turnauksen pitänyt Saksa sekä vakuuttavasti esiintynyt, mutta tehottomuudesta kärsinyt Ranska. Ottelun lähtökohdat ovat todella tasaiset ja selvää suosikkia tähän kamppailuun on vaikea nimetä. Luvassa saattaakin olla todellinen futistrilleri! Ottelu alkaa keskiviikkona klo 22:00 Suomen aikaa ja se on katsottovissa YLE TV2:lla.

Kahden laatujoukkueen kohtaaminen tarjoaa viihdettä

Saksa on pelannut toistaiseksi mainiot kisat ja kun omissa ei ole kolissut neljässä ottelussa kertaakaan, niin valmentaja Martina Voss-Tecklenburg saa olla tyytyväinen oman joukkueensa esityksiin. Alkulohko B:ssä pelannut Saksa voitti kaikki kolme (Tanska, Suomi, Espanja) lohkovastustajaansa yhteismaalierolla 9:0 ja aktiivinen prässipeli tuotti vastustajille päänvaivaa heti alusta alkaen.

Puolivälierässä Saksa sai vastaansa Itävallan ja tuon ottelun mustapunakeltaiset veivät nimiinsä 2-0. Mukana oli toki ripaus tuuriakin, sillä Itävalta kolkutteli useamman kerran maalipuita ja ottelu ratkesi vasta 90. peliminuutilla tulleella Alexandra Poppin 2-0 osumalla, johon runsaasti apuja antoi Itävallan maalivahti Manuela Zinsberger. Saksa oli Itävalta-ottelussa aktiivisempi osapuoli, mutta maali pysyi puhtaana sievoisen tuurinkin avustuksella.

Ranskan tilastot eivät ole aivan yhtä puhtaat kuin Saksan vastaavat, mutta kotijoukkueen tapaan se voitti oman lohkonsa ja eteni puolivälieriin. Lohkovaiheessa Ranska voitti Italian 5-1, Belgian 2-1 ja tasasi pisteet Islannin kanssa 1-1 tuloksella. Lohkovoitto irtosi seitsemällä pisteellä maalieron näyttäessä lukemia 8:3. Ranska loi lohkovaiheessa todella paljon maalipaikkoja jokaisessa ottelussa, mutta tehottomuus vaivasi joukkuetta ja paremmalla viimeistelyllä maalierosarake näyttäisi huomattavasti parempia lukemia tehtyjen maalien osalta.

Puolivälierässä joukkue sai vastaansa Hollannin ja vaikka Ranska voitti ottelun maalipaikat peräti 33-9, niin ratkaisua haettiin lopulta jatkoajalta, kun varsinainen peliaika mentiin maalittomana. Ranskan sankariksi nousi lopulta puolustaja Eve Perisset, joka tykitti jatkoajan seitsemännellä minuutilla Ranskan 1-0 voittomaaliksi jääneen osuman rangaistuspilkulta. Kuten sanottua, Ranska on ollut otteluissaan ajoittain jopa dominoiva, mutta maalinteon tehokkuudessa on paljon parannettavaa ja laadukkaasti puolustavaa Saksaa vastaan varaa tuhlailuun ei ole.

Tasaista taistelua luvassa finaalipaikasta

Kyseessä on kahden todella laadukkaan joukkueen kohtaaminen, joten katsojilla on lupa odottaa vauhdikasta ja tilanteiden täyteistä kohtaamista. Joukkueiden perityylit poikkeavat hieman toisistaan ja odotettavissa on, että Ranska pitää palloa enemmän. Saksa yrittää prässillä päästä riistoihin ja sitä kautta nopeasti vastaiskuihin ja maalipaikoille. Saksalla on ottelussa pieni lepoetu, mutta kummaltakin joukkueelta löytyy laatua myös penkiltä, joten voimasuhteisiin se ei juuri vaikuta.

Peruslähtökohtana näissä isojen panosten tasaisissa peleissä on vähämaalisuus, mutta nyt joukkueiden pelityylit sopivat toisiaan vastaan ja kentällä on laatua runsaasti. Tämä avaa sauman myös runsasmaalisuudelle, sillä Ranska on luonut valtavan määrän maalipaikkoja turnauksessa. Saksan vahva prässipeli puolestaan sopii Ranskan tyylistä joukkuetta vastaan, joten maalipaikkoja saattaa olla luvassa. Ottelussa on mahdollisuus myös runsasmaalisuuteen ja arviomme mukaan yli 2,5 toteutuu n. 45%:n todennäköisyydellä, kerroinrajalla 2,22. Tarjolla on kerroin 2,30, joten pääsemme iskemään kohteen pelikupongille pikkupanoksella.

Pelivalinnat:
  • Saksa – Ranska: Yli 2,5 maalia, kerroin 2,30 (STSbet)