30.11.2022 Jalkapallon MM-kisat: Australia – Tanska

Jalkapallon MM-kisoissa starttaa tänään viimeinen ottelukierros myös C- ja D-lohkojen osalta. Pohjoismaisia menestyspaineita harteillaan kantava Tanska on ollut kisoissa toistaiseksi pettymys, mutta voitolla Australiasta se voisi yhä saavuttaa pudotuspelipaikan. Aussikooste yllätti edellisellä kierroksella Tunisian, mutta tänään vastus on täysin toista luokkaa ja Socceroosin puolustus joutuu kovaan testiin. Ottleun lähtökohdat ovat sellaiset, että maaliverkot saattavat heilua tiuhaan Al Janoub Stadiumilla! Ottelu alkaa kello 17:00 Suomen aikaa.

Tanskalla edessä pakkovoitto

Tanskan kisat eivät ole toistaiseksi sujuneet toivotulla tavalla. Avauskierroksella joukkue jäi maalittomaan tasapeliin ennalta heikomman Tunisian kanssa, joka kieltämättä pelasi pirteästi avauskierroksella. Toisessa ottelussa Tanska kohtasi Ranskan, jonka se voitti aiemmin tänä vuonna kahdesti Kansojen liigassa. Ranska oli kuitenkin ottelussa selvästi niskan päällä ja otti täysin ansaitun 2-1 voiton vaikka ottelun voittomaali nähtiinkin vasta viime minuuteilla. Ranska oli kuitenkin selvästi parempi kooste ja 2-1 lukemat hieman imartelevat Tanskaa.

Vain yksi piste kahdesta ensimmäisestä ottelusta tietää sitä, että Tanska on Australiaa vastaan pakkovoiton edessä, mikäli juuti mielivät edetä kuudentoista parhaan joukkoon ja pudotuspeleihin. Tanskan isoimpana kompastuskivenä tässä turnauksessa on ollut maalipaikkojen luonti, sillä joukkue ei ole pallonhallinnasta huolimatta kyennyt luomaan juurikaan laadukkaita maalipaikkoja. Tänään siihen tulee kuitenkin turnauksen toistaiseksi paras mahdollisuus, kun vastaan asettuu lohkon ennalta heikoimmaksi joukkueeksi rankattu Australia.

Aussien turnaus on ollut monivaiheinen, sillä kisat alkoivat johtomaalilla Ranskaa vastaan avausottelun 1. jaksolla. Lopulta Ranska kuitenkin pisti jalkaa kaasulle ja loppulukemat kirjattiin Gallian Kukoille selvin 4-1 lukemin. Ranska-ottelussa Australia ei juurikaan kyennyt pallolliseen peliin, mutta toisessa ottelussa Tunisiaa vastaan nähtiin jo parempaa. Tunisiasta otettu 1-0 voitto oli äärimmäisen tärkeä Australialle, sillä tuolla voitolla joukkue on tällä hetkellä kiinni lohkon toisessa jatkopaikassa.

Australialle riittää tästä ottelusta tasapeli, mikäli Tunisia ei pysty yllättämään samaan aikaan pelattavassa omassa ottelussaan Ranskaa, mihin emme uski, sillä niin hyvässä formissa Ranska on toistaiseksi esiintynyt. Australia joutunee tässä ottelussa taas kerran puolustuskannalle ja kuten Ranska ottelu osoitti, niin vuotoja saattaa ilmetä. Tunisiaa vastaan paketti pysyi hyvin kasassa, mutta Tanska on selvästi afrikkalaisia tulivoimaisempi nippu.

Maalikarnevaaleja luvassa?

Vaikka ottelun peruslähtökohta onkin vähämaalisuus, niin ottelussa saatetaan silti hyvinkin nähdä toisenlainen pelinkuva. Tilanne on nimittäin se, että missä tahansa tilanteessa toisella joukkueella on akuutti maalintarve ja käytännössä molempia tyydyttävää tasapeliasemaa ei tässä kohtaamisessa nähdä. Riskitasoja siis nostellaan varmasti hyvissä ajoin molemmilla puolilla, mikäli tilanne niin edellyttää ja eilisen Ecuador-Senegal -ottelun tapaan verkot saattavat heilua tiuhaankin tahtiin.

Todennäköisyysarviomme yli 2,5 maalille tähän kohtaamiseen on 55% ja rajakerroin 1,82. Tarjolla oleva kerroin 2,00 kelpaa hienosti kupongille.

Pelivalinnat:
  • Australia – Tanska: Yli 2,5 maalia, kerroin 2,00 (TonyBet)