7.4.2023 Liiga: Tappara – HIFK

Liigan pudotuspelit eivät pyhiä tunne, joten välierät jatkuvat pitkänäperjantaina Tampereella, kun Tappara ja HIFK iskevät yhteen neljännessä välierässä. Keskiviikkona pelatussa ottelussa Tappara oli suvereenisti parempi kooste ja kirvesrinnat johtavat sarjaa tällä hetkellä ansaitusti lukemin 2-1. Tappara sai kotikaukalossaan kahdesta ensimmäisestä ottelusta poiketen kaikki vaihteet silmään ja tulos oli sen mukaista. Joukkue lähteekin neljänteen kohtaamiseen selvänä suosikkina. Pelimielessä kohteen kiinnostavinta antia on kuitenkin runsasmaaliset lopputulokset, sillä HIFK:n selkäranka on takuulla kovalla koetuksella tässä kohtaamisessa, mikäli Tappara pääsee aikaiseen johtoasemaan.

Tappara palasi kotikaukaloon huippusuorituksella

Tampereen Tappara ei ollut kahdessa ensimmäisessä ottelussa millään osa-alueella parhaimmillaan ja pelitapahtumien valossa HIFK olisi hyvinkin saattanut johtaa sarjaa 2-0 kahden ottelun jälkeen. Tappara onnistui kuitenkin kairaamaan voiton ensimmäisestä ottelusta, joten kolmanteen otteluun kotikaukaloon päästiin 1-1 tasapelitilanteesta. Kolmannessa ottelussa Tappara suoritti todella vakuuttavan ryhtiliikkeen ja kahdessa ensimmäisessä ottelussa nähty varovaisuus ja epävarmuus loistivat poissaolollaan.

Kolmas ottelu oli Tapparan osalta suvereeni näytös, sillä Jussi Tapolan neljän ketjun kohtalaisen tasainen peluutus ja todella isäntämäinen ensimmäisen erä pohjustivat tamperelaisten voiton. Tappara tuli kotikaukaloonsa karmit kaulassa ja kolme tehtyä maalia (Tuulola, Tanus x2) antoivat suuntaviivat koko ottelulle. Vaikka HIFK onnistui 2-0 tappioasemassa kaventamaan 2-1:een Aleksanteri Kaskimäen hienolla osumalla, niin HIFK oli pahassa purjeessa koko erän. Ensimmäisen erän laukaukset kirjattiin isännille selvin 11-3 luvuin

Veli-Matti Savinaisen ja Waltteri Merelän osumilla Tappara karkasi toisessa erässä jo selvään 5-1 johtoon ja viimeinen erä oli ottelun lopputuloksen kannalta pelkkää kosmetiikkaa. HIFK:n hermokontrolli myös petti toisen erän lopulla ja noiden jäähyjen aikana Tappara oli halutessaan voinut kaunistella lukemia entisestään. Kolmannessa erässä kotijoukkue päästi vieraat näennäisesti mukaan peliin, mutta Leevi Teissalan uran pudotuspelien ensimmäinen osuma oli lopulta laiha lohtu vieraille ja loppulukemat kirjattiin isäntien hyväksi selvin 5-2 lukemin.

Tähän neljänteen otteluun HIFK joutuu jo käytännössä selkä seinää vasten, sillä tappio tästä kamppailusta tietäisi väkivahvalle Tapparalle kolmea ottelupalloa, joita se tuskin jättäisi käyttämättä, sillä se pääsisi pelaamaan otteluista kaksi kotona tämän illan ottelun lisäksi. HIFK ladanneekin tähän toiseen vierasotteluun kaiken peliin, mutta valitettavasti keskiviikon ottelun perusteella parannuksen on oltava todella merkittävä, mikäli helsinkiläiset mielivät tasata otteluvoitot. Yksi erittäin mielenkiintoinen pointti on myös HIFK:n aloittava maalivahti, sillä Roope Taposen itseluottamus koeteltiin keskiviikkona kohtalaisen karulla tavalla.

Jatkuuko Tapparan murskajaiset pitkänäperjantaina?

Kuten todettua, Tappara nappasi ottelusarjan momentumin itselleen jyräämällä kotikaukalossaan tylyt 5-2 lukemat taululle. Aineksia isomaalisempaankin voittoon oli olemassa, mutta totta kai väkevä alku antoi alkusoitot koko ottelulle. Vedonlyöntimarkkinassa Tappara on totta kai ansaitusti iso suosikki sekä todennäköinen voittaja, mutta isäntien menestyskertoimissa ei etua ole tarjolla. Tilanne alkaa olla vieraiden kannalta ”tulos tai ulos” -tyyppinen, joten HIFK:n on pakko nostaa riskitasoja, mikäli Tappara onnistuu vahvalla alullaan venyttämään vieraiden maaliverkkoa.

Pelimielessä ottelun kiinnostavinta antia on ehdottomasti yli 4,5 maalista tarjottu kerroin 1,77 jonka tarjoaa TonyBet. HIFK:lla on selkeä romahdusvaara ja Tappara osoitti tulivoimansa keskiviikkona. Toki myös HIFK pystyy maalintekoon, joten viisi maalia toteutuu ottelussa arviomme mukaan yli kuusi kertaa kymmenestä. Todennäköisyyskohteemme arviolle on 62% ja rajakerroin 1,61 joten kyseessä on varsin maistuva pelikohde.

Pelivalinnat:
  • Yli 4,5 maalia, kerroin 1,77 (TonyBet)