8.4.2022 Liiga: Tappara – KooKoo

Liigan pudotuspelit ovat edenneet välierävaiheeseen, joten tämän kauden neljä parasta joukkuetta on jo selvillä. Välierät starttaavat Tampereelta, jossa runkosarjan voittanut Tappara kohtaa jo kaksi ottelusarjaa voittaneen yllätysjoukkue KooKoon. Tappara lähtee ottelusarjaan paremman materiaalin sekä kotiedun turvin kohtalaisen selvänä suosikkina, mutta hurmoksessa pelaavalla ja paremman pelituntuman tällä hetkellä omaavalla vierasjoukkueella on iskun paikka tässä avausottelussa.

KooKoo toistaiseksi kevään isoin yllättäjä

Kouvolan KooKoon voi jo tässä vaiheessa kautta nostaa kauden kovimmaksi komeetaksi. Pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta vaikeimman kautta aina välieriin tiensä kairanneet oranssimustat ovat taistelleet rajallisella materiaalilla todella hyvin. Lopullisen menestysreseptin on luonut nuori maalivahti Nick Malin, jonka tilastot ovat äärimmäisen hyvät tältä keväältä.

Entisen NHL-pakin Marek Malikin poika on ollut isoin syy sille, että KooKoo on vielä mukana kamppailemassa mestaruudesta. Vasta 19-vuotiaan Malikin tilastot pudotuspeleistä ovat kaunist katseltavaa: Torjuntaprosentti 95,8 ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,18. Jos maalivahti esiintyy tällä tasolla illasta toiseen, niin joukkueella on hyvät mahdollisuudet menestyä vaikka materiaali ei olisi sarjan huippua.

Viime kaudella vielä Tshekin kakkosliigassa pelannut Malik on isoin syy sille miksi KooKoo eteni jatkoon ottelusarjoista Pelicansia sekä Jukureita vastaan. Etenkin Jukurit-sarjassa oranssimustat olivat välillä kovassa pyörityksessä, mutta uhrautuva puolustuspeli ja Malikin huippuotteet riittivät lopulta sarjavoittoon lukemin 4-3.

Muita KooKoo-onnistujia tältä keväältä ovat 0+8 tehot kerännyt Kim Strömberg, 3+3 tehot kasannut Kasperi Ojantakanen sekä 4+1 tehopisteet kasannut Joose Antonen. Myös Ville Meskanen ja Samuli Ratinen ovat keränneet viisi tehopistettä mieheen.

Tappara suurin mestarisuosikki

Viime vuosien kestomenestyjä Tampereen Tappara on jälleen kerran noussut isoimmaksi mestarisuosikiksi eikä ihme, sillä tasaisen hyvä runkosarja (1.) ja pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella otettu voitto Lukosta eivät ole sattumaa. Laadukkaalla materiaalilla operoiva Tappara pelaa konemaisen laadukasta kiekkoa illasta toiseen ja se pystyy voittamaan kovia otteluita hieman huonommallakin pelillä äärimmäisen korkean rutiitasonsa vuoksi.

Lukko-sarjan ensimmäisissä otteluissa Tapparan peli haki vielä muotoaan ja osasyynä siihen oli pelaamattomuus, mutta kun tamperelaisten diesel alkoi käymään kaikilla pytyillä, niin raumalaiset eivät pysyneet enää kyydissä. Lukko onnistui ottamaan Tapparalta yhden voiton kotikentällään, mutta Tappara harjasi sarjan lopulta lukemin 4-1.

Tapparan tehomiehenä pudotuspeleissä on heilunut runkosarjan tapaan pistepörssin voittanut Anton Levtchi, joka on kerännyt tehot 0+6. Myös Joona Luoto (3+2), Otto Leskinen (1+4) ja kevään mies Veli-Matti Savinainen (3+1) ovat olleet tehokkaita. Tapparan vahvuutena on leveä materiaali ja tarvittaessa ratkaisijoita löytyy kaikista kentistä.

KooKoolla iskun paikka avausottelussa

Tappara on luonnollisesti iso suosikki jatkamaan tästä otteluparista finaaliin. Arviomme mukaan Tappara etenee otteluparista finaaliin lähes neljä kertaa viidestä (77%) joten KooKoon mahdollinen sarjavoitto ja finaalipaikka olisi iso yllätys. Maalivahtipeliä lukuunottamatta Tappara on jokaisella osa-alueella KooKoota edellä, mutta tuskin tästä sarjasta suoraa 4-0 swiippiä nähdään. Tappara pelasi edellisen kerran viime viikon sunnuntaina (3.4), kun KooKoo puolestaan varmisti jatkopaikkansa vasta tämän viikon keskiviikkona.

Ottelusarjan edetessä rasitusetu on Tapparan etu, mutta tässä ensimmäisessä ottelussa kirvesrinnoilla saattaa näkyä pieni pelituntuman puute. Se avaakin vieraille pientä yllätyssaumaa tähän avausotteluun ja vedonlyöntimarkkina ei ole sitä huomioinut. Kohteen parhaat pelivalinnat löytyvätkin vierasmenestyksestä sekä vähämaalisista lopputuloksista, sillä odotettavissa on tasainen vääntö.

Pelivalinnat: