11.7.2021 EM-kisat: Italia – Englanti

Lähes kuukauden ajan käynnissä olleet EM-kisat huipentuvat sunnuntaina, kun luvassa on EM-finaali. Kisojen ensimmäisen ottelun Turkkia vastaan pelannut Italia on mukana myös kisojen viimeisessä ottelussa, kun se kohtaa Wembleyllä kotiedusta nauttivan Englannin. Kumpikin joukkue on edennyt kisoissa tappioitta ja luvassa on varmasti tulikuuma ja mielenkiintoinen päätös EM-kisoille.

Vakuuttava Italia on voittanut turnauksen kaikki kuusi otteluaan

Italian kisat ovat olleet toistaiseksi loistavat. Joukkue jyräsi alkulohkon kolmessa ottelussa yhtä moneen voittoon ja omissa ei soinut näissä otteluissa kertaakaan. Lohkovaiheessa Azzurri kaatoi Tukrin (3-0), Sveitsin (3-0) ja Walesin (1-0). Jo lohkovaiheen ottelut antoivat hyvää osviittaa Italian iskukyvystä, sillä joukkueen yhtenäisyys ja erittäin kurinalainen puolustuspeli höystettynä loistavilla vastaiskuilla ja pallonhallinnalla sai jalkapallofanit varpailleen ympäri maailman.

Italiaa ei pidetty ennen kisoja kuin suurimpien mestarisuosikkien haastajana, mutta upeat otteet lohkovaiheessa nostivat Italian puheisiin mahdollisena mestarina. Pudotuspeleissä joukkue jatkoi siitä mihin se lohkovaiheessa jäi. Ensimmäisen kierroksen ottelu Itävaltaa vastaan venyi maalittomassa tasatilanteessa aina jatkoajalle asti, mutta siinä leveämmällä rosterilla operoinut Italia sai lopulta kammettua Itävallan siltaan lukemin 2-1. Toisella kierroksella Italia kohtasi loukkaantumisista kärsineen Belgian, jonka se kaatoi kohtalaisen varmoin ottein lukemin 2-1.

Välieräottelu Espanjaa vastaan nousi yhdeksi kisojen ehdottomasti toistaiseksi parhaista otteluista, sillä molempien joukkueiden loistava pelitapa pallon kanssa sekä yksilöiden upea taitotaso piti huolen siitä, että futisfaneille riitti nannaan tuutin täydeltä. Moni pitikin tätä ottelua kisojen todellisena finaalina jälkikäteen.

Ottelun hallinta vaihteli useaan kertaan joukkueelta toiselle ja lopulta jatkoajalle mentiin tasatuloksella 1-1. Jatkoaika ei tuonut ratkaisua voittajasta vaan lopulta finaalipaikka ratkaistiin rangaistuspotkukisalla, jossa Italia oli vahvempi. Voittomaalin iski Italian neljäntenä laukojana ollut Jorginho, jonka pilkku oli jälleen kerran silmiä hivelevää katsottavaa.

Englanti on tasaisen varma suorittaja, joka on nauttinut kotiedusta ja helposta ohjelmasta

Tasapaksusti läpi kisojen esiintynyt Englanti oli Italian tapaan varsin laadukas paketti jo alkulohkovaiheen ensimmäisestä ottelusta alkaen. D-lohkossa pelannut Englanti kaatoi avauskierroksella heppoisasti esiintyneen Kroatian 1-0, pelasi Skotlannin kanssa maalittoman tasapelin ja voitti päätöskierroksella Tshekin 1-0. Joukkue eteni seitsemällä pisteellä lohkovoittajan jatkoon ja ensimmäisellä pudotuspelikierrokselle vastaan asettui Saksa. Saksa oli lopulta kohtalaisen helppo nakki lädeille ja tuloksena oli 2-0 voitto puolustusvoittoisella taktiikalla ja parilla yksilösuorituksella.

Englanti on kokenut aiemmissa arvokisoissa todella karvaita pettymyksiä ja tappioita pudotuspelivaiheessa, mutta tällä hetkellä Kolmen Leijonan tähtikartta on osunut täydellisesti kohdalleen. Joukkue on saanut nauttia turnauksessa useamman kerran valtavasta kotiedusta ja pudotuspelien avauskierrokselta otetun Saksa-voiton jälkeen myös jatko-ohjelma on ollut joukkueelle varsin suotuisa, sillä toisella kierroksella vastaan asettui alavireisesti läpi kisojen esiintynyt Ukraina. Englanti jyräsi ottelussa suvereeniin 4-0 voittoon ja viimeistään tämän ottelun jälkeen puheet Englannin mestaruudesta alkoivat saada tilaa lehtien lööpeissä.

Välierässä joukkue sai vastaansa sensaatiomaisia kisoja pelanneen Tanskan, jonka puhti ei kuitenkaan lopulta riittänyt finaalipaikkaan vaan tuloksena oli kyseenalaisen rangaistuspotkutuomion jälkeen Englannin 2-1 voitto. Tanska sai venytettyä ottelun jatkoajalle asti, mutta siinä se joutui pahasti jyrän alle ja Englanti meni odotetusti finaaliin. Jatkoajalla vihelletty pilkku ei ollut välierään kuuluvan hengen mukainen vaan Manchester City-hyökkääjä Raheem Sterlingin pilkku-kalastelu meni tällä kertaa kotiyleisön paineen alla tuomarilta läpi ja Harry Kane pääsi niittaamaan voittomaalin jatkoajalla.

Englanti joutuu finaalissa toistaiseksi tämän turnauksen ylivoimaisesti kovimman haasteen eteen, sillä sen peli ei ole voitoista huolimatta täysin vakuuttanut ja vastassa on äärimmäisen hyvin organisoitu Italia. Välierissä nähdyistä otteista voi hyvin päätellä, että Englannin lento olisi kaavion toisella puolella loppunut erittäin todennäköisesti Italiaa tai Espanjaa vastaan. Joukkuetta ei voi kuitenkaan tuurista tai kotiedusta syytellä, joten se on ansaitusti finaalissa.

Luvassa vähämaalinen taisto, jossa ei maalipaikoilla juhlita

Vedonlyöntimielessä finaali on äärimmäisen mielenkiintoinen, mutta samalla haastava pala purtavaksi. Perustasoltaan Italia on tällä hetkellä joukkueista parempi kokonaisuus tähtipuolustaja Leonardo Spinazzolan poissaolosta huolimatta. Joukkue pystyy puolustamaan kymmenellä miehellä erittäin kurinalaisesti, mutta myös hyökkäyspelistä löytyy luovuutta ja yksilötaitoa Englantia enemmän.

Englanti on esiintynyt äärimmäisen defensiivisellä taktiikalla läpi kisojen ja sen hyökkäyspeli on kasattu pitkälti Raheem Sterlingin ja Harry Kanen yksilötaitojen varaan. Toki se pystyy luomaan myös pitkiä hyökkäyksiä koko joukkueen voimin, kuten Tanskaa vastaan nähtiin, mutta nyt vastus on kovempi kuin kertaakaan aiemmin tässä turnauksessa.

Italia pystyy prässäämään tarvittaessa korkealta ja kuten Englannin puolivälieräottelu Tanskaa vastaan osoitti, niin se voi olla myrkkyä lädien pakistolle. Tanska-ottelussa Jordan Pickfordin pitkiä avauksia nähtiin kymmeniä, kun Tanska pakotti prässillään Englannin pelaamaan alaspäin aina maalivahdille saakka. Toki mikään joukkue ei pysty painostamaan täydellä teholla läpi ottelun, mutta Italialla on varmasti pelikirjassaan tilaa sekä jaloissa nopeutta myös näihin variaatioihin.

Pelistä muodostuu todennäköisesti matalatempoinen ja vähämaalinen koitos, jossa Englanti pyrkii ennemmin välttämään virheitä ja iskemään vastaan jos Italian paketti ei pysy kasassa täyttä 90 minuuttia. Italia ottanee pallollisen komennon, mutta se tuskin lähtee hyökkäämään puolustuksen kustannuksella vaan kotijoukkuetta pyritään varmasti väsyttämään palloa pitämällä ja vastustajaa juoksuttamalla.

Tasapeliä kupongille

Vaikka pidänkin Italiaa tällä hetkellä joukkueista laadukkaampana kokonaisuutena, niin Englannin nauttima kotietu kääntää vaakapuntteja sen verran paljon sumusaarien suuntaan, että lädit lähtevät otteluun niukkana suosikkina, aivan kuten markkinakin on tilanteen nähnyt. Ottelusta tuskin muodostuu mitään maalijuhlaa varsinaisella peliajalla, joten parhaat pelivalinnat löytyvät vähämaalisista lopputuloksista.

Vähämaalinen odottama nostaa tottakai tasapelin todennäköisyyttä ja parhaat pelikohteet finaaliin löytyvät tasapelistä. Saan tasapelin todennäköisyydelle hieman yli kerran kolmesta toteuman ja tarjolla on vielä hyvää pelattavaa tasapelistä. 36% arvio tasapelille tarkoittaa kerroinrajaa 2,78 ja Unibetin, Betsafen, Betssonin sekä ComeOn:n tarjoilema 3,05 tasurista nostetaan pelikohteeksi.

Pelivalinta: