Liiga alkaa tänään – Suorita lätkätehtäviä ja voita käteispalkintoja!

Kotimainen kiekkokausi vuosimallia 2021-22 polkaistaan tänään käyntiin, kun viime keväänä mestaruutta juhlinut Rauman Lukko nostaa Äijänsuolla mestaruusviirin kattoon. Luvassa on yhden ottelun kierros, sillä hallitsevan mestarin ja Turun Palloseuran välisen ottelun lisäksi muita joukkueita ei vielä tänään tositoimissa nähdä. Vedonlyöntikampanjassa, pääset päivittäin lätkätehtäviä suorittamalla tavoittelemaan käteispalkintoja, joiden arvo vaihtelee viidestä eurosta aina 250 euroon! Päivittäin jaossa on 43 kappaletta rahapalkintoja, joten jaettavaa piisaa!

Suomalaiset kiekkofanit saavat vihdoin tänään päättää koko kesän jatkuneen pitkän odotuksen, sillä kotimainen kiekkosesonki pyörähtää tänään käyntiin, kun ohjelmassa on yksi ottelu. Lukon ja TPS:n välisessä kohtaamisessa riittää tunnelatausta, sillä samat joukkueet ottivat toisistaan mittaa viime kauden finaaleissa. Tänään raumalainen kiekkokansa saa vihdoin myös todistaa, kun Lukko nostaa mestaruusviirin Äijänsuon hallin kattoon ja vuosikymmenten odotus on ohi.

Asetelmat tulevalle kiekkokaudelle ovat varsin mielenkiintoiset, sillä monet joukkueet ovat vahvistuneet entisestään ja etenkin isojen seurojen (HIFK, Lukko, Tappara, Kärpät, TPS) taistelusta voi hyvällä syyllä odottaa hienoa kamppailua. Näiden suurseurojen takana lukuisat pienemmät seurat havittelevat paikkaa pudotuspeleissä, joten luvassa on takuuvarmasti hieno kausi. Viimeisimpien tietojen mukaan myös yleisöä pääsee tällä kaudella halleihin, joten vaisumman viime kauden jälkeen tunnelma jäähalleissa palaa varmasti normaalille tasolle tänä talvena.

Kansainvälisten vedonlyöntiyhtiöiden kovimpaan kärkeen kuuluva pelisivusto tarjoaa jälleen tuttuun tapaan toinen toistaan parempia Liiga-tarjouksia ja -kampanjoita sinivalkoisille pelaajille. Nyt käynnissä on Lätkätehtävät-kampanja, jossa pelaajan tulee suorittaa erilaisia lätkätehtäviä vedonlyönnissä. Jaossa on päivittäin satojen eurojen edestä käteispalkintoja, joten tähän kampanjaan kannattaa kaikkien kiekkoa seuraavien vedonlyöjien ehdottomasti osallistua!

Voit tsekata alta tarkemmat osallistumisohjeet Lätkätehtävät-kampanjaan tai halutessasi voit oikaista suoraan tarjoukseen painamalla tästä.

Näin pääset mukaan Lätkätehtävät-kampanjaan!

Sinivalkoinen betsisivu on halunnut, että kaikilla innokkailla kiekkofaneilla ja muilla vedonlyönnistä kiinnostuneilla pelimiehillä ja -naisilla on mahdollisuus osallistua tähän tarjoukseen. Siksi kampanjaan ovat tervetulleita niin kaikki uudet kuin vanhatkin asiakkaat. Osallistumisen edellytyksenä on kuitenkin oma pelitili, joten jos sinulla ei sellaista vielä ole, siirry yläpuolella näkyvän linkin kautta luomaan se. Samalla voit hyödyntää tarjolla olevan vedonlyöntibonuksen, joka tarjoaa rahanarvoisia etuja uusille pelaajille.

Pelitilin luomisen jälkeen on aika aloittaa tehtävien suorittaminen. Jokaiselle viikonpäivälle järjestäjä on luonut oman tehtävän, jonka suorittamalla saa lunastettua arpalipun kyseisen päivän käteispalkinto-arvontaan. Suorita siis sivuilla näkyvä helppo vedonlyöntitehtävä ja saat palkinnoksi yhden arpalipun. Yksittäinen pelaaja voi suorittaa tehtävän yhteensä 10 kertaa per kampanjapäivä ja maksimoida täten mahdollisuutensa voittaa rahapalkintoja.

Tehtävät ovat varsin helppoja yksinkertaisia ja ne vaihtelevat eri viikonpäivien mukaan. Esimerkiksi maanantaina arpalipun saa lunastettua, kun pelaaja panostaa vähintään 5 euron urheiluvedon jääkiekosta live-vetoon. Kaikkiin tehtäviin pääsee mukaan jo 5€ suuruisella panostuksella, joten et tarvitse isoa pelikassaa osallistuaksesi. Operaattori jakaa 43 käteispalkintoa joka päivä. Palkintopotin jakautumisen voit katsoa kokonaisuudessaan alta.

Päivittäinen palkintopotti:

  • 1 x 250€
  • 2 x 100€
  • 4 x 50€
  • 6 x 25€
  • 10 x 10€
  • 20 x 5€

Järjestäjä lisää käteispalkinnot arvonnan voittajien pelitileille seuraavana päivänä kello 17:00 CEST mennessä. Käteispalkintoihin ei luonnollisesti liity mitään kierrätys- tai kotiutusehtoja vaan pelaaja voi halutessaan kotiuttaa voittorahat vaikka heti. Kampanjan tarkat säännöt ja ehdot ovat luettavissa kampanjasivuilla.

Näin osallistut:

  • Siirry laatua huokuvalle vedonlyöntisaitille painamalla tästä.
  • Osallistu Lätkätehtävät-kampanjaan klikkaamalla tarjoussivulla oranssia Osallistu-nappia.
  • Suorita arkipäivisin lätkätehtäviä ohjeiden mukaan. Yksi tehtävä = yksi arpalippu.
  • Järjestäjä arpoo arkipäivisin 43 eri käteispalkinnon voittajaa.
  • Kampanja on käynnissä 22. syyskuuta kello 23:59 CEST asti.
  • Tarkat säännöt ja ehdot ovat luettavissa kampanjasivulta.