11.10.2021 Jalkapallon MM-karsinta: Kroatia – Slovakia

Perjantaina saatiin kaksi nättiä osumaa, kun ENCE voitti G2:n ja ottelun venyi aina kolmeen karttaan asti. Tämän viikon ensimmäinen pelivihje tulee futiksen MM-karsintojen maanantaikierrokselta, kun ohjelmassa on 11 ottelun kierros. Peli-ideamme löytyy Kroatian ja Slovakia välisestä ottelusta, jossa hurmoksessa operoiva Hrvatska isännöi pakkovoiton edessä olevaa Slovakiaa. Odotettavissa on vauhdikas matsi, jossa on aineksia maalijuhliin.

Kroatia vahvasti matkalla kohti MM-kisoja

Viime vuosina vakuuttavasti arvokisoissa menestynyt Kroatia on jatkanut tutulla linjalla myös MM-karsinnoissa. Joukkue on seitsemän pelatun ottelun jälkeen H_lohkon piikkipaikalla 16 pisteellä ja saldona on vakuuttava saldo 5-1-1 maalierolla 11:1. Joukkueen laadusta kertoo jotain se, että seitsemän karsinottelun aikana sen verkkoon on isketty vain yksi maali, kun Slovenia yllätti joukkueen viime vuoden marraskuussa karsintojen ensimmäisessä ottelussa lukemin 1-0.

Sen jälkeen Kroatia on edennyt vakuuttavasti ja sen jyrän alle on jäänyt joukkue toisensa jälkeen. Venäjä onnistui nipistämään kotikentällään tasapelipisteen Hrvatskalta syyskuun alussa, mutta ottelutapahtumien valossa ei olisi ollut iso vääryys vaikka pisteet olisi lähteneet kroaattien matkaan. Venäjä onkin Kroatian pahin vastus ja isoin uhka lohkovoiton kannalta, sillä myös Venäjä on lohkossa 16 pisteellä ja jaetulla ykkössijalla yhdessä Kroatian kanssa.

Kroatia haki viime viikolla solidin 0-3 vierasvoiton Kyproksesta ja samalla se paranteli maalieroaan lohkossa. Joukkue olisi voinut takoa taululle isommatkin lukemat, sillä siltä hylättiin yksi maali VAR-tuomiolla ja kapteeni Luka Modric missasi myös rangaistuspotkun ottelussa. Maalipaikkoja se loi kuin liukuhihnalta, mutta totta kai on syytä muistaa, että vastassa oli monta luokkaa heikompi Kypros.

Slovakia pakkovoiton edessä

Vierasjoukkue Slovakian karsinnat eivät ole kulkeneet yhtä sujuvasti kuin kotijoukkueen, sillä seitsemän ottelun jälkeen kasassa on yhdeksän pistettä saldolla 2-3-2 ja maalieron näyttäessä lukemia 7:6. Joukkue onnistui yllättämään Venäjän keväällä kotikentällään ja toinen voitto irtosi syyskuun alussa niin ikään kotikentällä heikosta Kyproksesta. Slovakialta löytyy kyllä riveistään tulivoimaa, mutta karsinnat eivät ole sujuneet kovassa lohkossa aivan odotusten mukaisesti.

Vierasjoukkue Slovakialla on kasassa tällä hetkellä yhdeksän pistettä, mikä tarkoittaa sitä, että sen on voitettava kaikki jäljellä olevat kolme otteluaan, mikäli se mielii pitää haaveet MM-paikasta elossa. Viime viikolla joukkue koki kirvelevän 1-0 vierastappion Venäjää vastaan ja se söi varmasti joukkueen itseluottamusta. Kroatia-otteluun ladataan varmasti vielä kaikki mitä työkalupakissa on jäljellä, mutta vasta maanantai-ilta näyttää vieläkö joukkue syttyy taistelemaan.

Venäjä-ottelussa Slovakia joutui takaa-ajoasemaan jo ensimmäisen 25 minuutin aikana, mutta lukuisista maalipaikoistaan huolimatta joukkue ei pystynyt iskemään tasoitusmaalia. Se kirjasi pallonhallinnan itselleen peräti 70 prosenttisesti ja yli 25 luotua maalipaikkaa Venäjän tasoista joukkuetta vastaan kertoo siitä, että värkeissä on kyllä varaa. Pakkovoitto lopuista otteluista takaa sen, että Kroatiaa vastaan ei varmasti lähdetä peruuttelemaan vaikka vastassa onkin todellinen huippujoukkue.

Aineksia todellisille maalijuhlille on olemassa

Kotijoukkue Kroatia pääsee otteluun erinomaisista lähtökohdista, sillä se voi pelata tuttuun tapaan kotiyleisön edessä omaa peliään, jossa se rakentaa tarvittavan määrän paikkoja ja iskee tilaisuuden tullen. Slovakia sen sijaan on siinä tilanteessa, että pakko on hyökätä, mutta samaan aikaan myös selkäranka voi katketa hetkenä minä hyvänsä. Vieraat lähtevät varmasti hyökkäysvoittoisella taktiikalla otteluun ja sen tulivoima riittää kyllä iskemään osumia myös Kroatian tasoista joukkuetta vastaan.

Jos Slovakia ylihyökkää, niin Kroatia iskee varmasti nopeasti vastaan ja hyödyntää omat paikkansa ottelussa. Jos Kroatia siirtyy ottelussa johtoon, niin vieraiden selkäranka voi naksahtaa lopullisesti ja isäntäjoukkue Hrvatska pääsee parantelemaan maalieroaan vieraiden kustannuksella. Ottelussa on siis aineksia maalijuhlille riippumatta siitä kumpi avausmaalin iskee ja ottelun parhaat peli-ideat löytyvätkin runsasmaalisista lopputuloksista. Paras pelikohde otteluun on yli 2,5 maalista tarjottu kerroin, joka arviomme mukaan toteutuu hieman yli kerran kahdesta.

Pelivalinta:
  • Kroatia – Slovakia: Yli 2,5 maalia, 2,10