12.10.2021 Jalkapallon MM-karsinta: Tanska – Itävalta

Maanantaina saatiin voittoputkelle jatkoa, kun Kroatian ja Slovakian välisessä ottelussa nähtiin maalijuhlat ja over 2,5 maalia -veto napsahti komealla kertoimella tupaan. Tiistaina voittoputkelle lähdetään hakemaan jatkoa niin ikään MM-karsinnoista ja tällä kertaa peli-idea löytyy Tanskan ja Itävallan välisestä ottelusta. Maaleja sopii odotella myös tässä kamppailussa ja kun markkina povaa ottelusta vähämaalista, niin me iskemme totta kai kiinni over-valintaan, josta löytyy muhevaa etua.

Hurmoksessa pelaavat juutit matkalla Qatariin

Kesän EM-kisoissa todella vakuuttavasti Suomi-tappiota lukuunottamatta esiintynyt Tanska on jyräämässä vahvasti kohti Qatarin MM-kisoja, sillä seitsemästä ottelusta on kasassa saman verran voittoja ja pisteitä on kerättynä jo huimat 21 pistettä. Tiistai-iltana se saa Parkenilla vastaansa lohkon nelospaikalla kymmenellä pisteellä keikkuvan Itävallan.

Tanska esiintyi todella pirteästi kesän EM-kisoissa ja Kristien Eriksenin vakavasta tragediasta huolimatta joukkue onnistui etenemään aina välieriin saakka, mutta lopulta Englanti oli Harry Kanen jatkoaikamaalla parempi lukemin 2-1. Tanska kuitenkin esitti jo kesällä sellaisia otteita, että siltä sopi odottaa paljon myös näissä MM-karsinnoissa. Joukkue onkin vastannut huutoon erinomaisesti, sillä se ei ole kokenut näissä karsinnoissa vielä yhtään pistemenetystä. Seitsemän ottelun saldo on huima 7-0-0 maalierolla 26:0.

Omissa ei ole kolissut vielä kertaakaan näissä karsinnoissa mitä voidaan pitää todella kovana saavutuksena vaikka F-lohkon vastustajat eivät aivan huipputasoa olekaan. Skotlanti, Israel ja Itävalta ovat kuitenkin sen luokan joukkueita, että ne pystyvät haastamaan isompia maita ja iskemään mahdollisista maalipaikosta pallon verkkoon kovalla prosentilla.

Tanska on käytännössä jo varmistanut paikkansa ensi kesän MM-kisoissa, sillä 21 pistettä riittää erittäin suurella todennäköisyydellä suoraan kisapaikkaan F-lohkossa. Teoriassa Skotlanti voi vielä nousta 23 pisteeseen, mutta se on erittäin epätodennäköistä. Jos Tanska voittaa tämän ottelun, niin sen kisapaikka sinetöityy 24 pisteellä.

Itävalta ei ole saanut koneestaan parasta tehoa irti

Vierasjoukkue Itävallan kone on yskinyt pahasti läpi karsintojen. Viime kesänä EM-kisoissa varsin viihdyttävällä pelitavalla ihastuttanut Itävalta eteni kisoissa neljännesvälieriin ja se oli rakentamassa jopa pientä yllätystä pudotuspelien avauskierroksella tulevaa mestaria Italiaa vastaan, mutta Arnautovicin osuma hylättiin lopulta VAR-tuomion jälkeen. Jos tuo maali olisi hyväksytty, niin koko kisojen pudotuspelit olisivat saaneet täysin uuden käsikirjoituksen. Lopulta Chiesan ja Pessinan jatkoaikamaaleilla Italia eteni ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon ja Itävallan oli tyytyminen kotimatkaan.

MM-karsinnoissa Itävalta ei ole saanut puristettua parasta irti vaikka kokoonpanossa ei suuria muutoksia ole EM-kisojen jälkeen tapahtunut. Seitsemästä ottelusta on saldona kolme voittoa, yksi tasapeli ja kolme tappiota sekä kymmenen pistettä maalierolla 11:13. Joukkueen jatkomahdollisuudet saivat pahoja kolhuja syyskuussa, kun se kokoi ensin 5-2 vierastappion Israelille ja heti muutama päivä myöhemmin se hävisi kotonaan Skotlannille lukemin 0-1. Viime viikolla punavalkoiset palasivat voittojen tielle heikon Färsaaren kustannuksella, kun vieraskentältä väkisin puristettu 0-2 vierasvoitto toi kolme pistettä lisää laariin.

Joukkue taistelee yhä kynsin hampain lohkon kakkospaikasta, mutta viime aikoina hyvässä iskussa ollut Skotlanti on tällä hetkellä vahvin ehdokas etenemään jatkopeleihin Tanskan vanavedessä. Itävalta lyö tänään varmasti kaiken peliin Tanskan vieraana ja se pyrkii varmasti murtamaan kotijoukkueen maagisen nolla-sarakkeen päästettyjen maalien suhteen. Perustasoltaan Tanska on joukkueista laadukkaampi kokonaisuus, mutta kyllä Itävallalta löytyy tulivoimaa sen verran, että se pystyy maaliverkkoja heiluttamaan Tanskaa vastaan tilaisuuden tullen.

Verkot pinkeiksi Parkenin tiistai-illassa?

Kuten todettua, Tanska on kotikentällään selvä, reilusti yli kerran kahdesta voittava suosikki. Se on tehnyt karsinnoissa maaleja 3,7 maalin ottelukohtaisella keskiarvolla mikä on hurja lukema. Juuttien oma maali on pysynyt toistaiseksi koskemattomana, mutta on vain ajan kysymys milloin verkko heilahtaa Schmeichelin selän takana. Itävalta tarvitsee ottelusta kuumeisesti pisteitä jatkopaikkaa ajatellen ja sopii olettaa, että vieraat tulevat peliin varsin hyökkäysvoittoisella taktiikalla.

Itävallan rosterista löytyy maalintekovoimaa, mutta vieraiden hyökkäyspainotteinen pelitapa avaa varmasti lukemattomia maalipaikkoja myös kotijoukkueelle. Luvassa voi siis olla maalijuhlat, sillä Itävallan selkäranka voi katketa jos Tanska pääsee iskemään aikaisen avausmaalin. Tanska on varjellut omaa maaliaan karsinnoissa kuin omaa lastaan, mutta sen tulivoima on niin raudanlujaa tasoa tällä hetkellä, että se pystyy rakentamaan nämä over-valinnat tarvittaessa vaikka yksin.

Näen ottelun maaliodotusarvon selvästi markkinaa korkeampana ja yli 2,5 maalista tarjotut kertoimet ovat loistavia pelikohteita. Todennäköisyysarviomme yli 2,5 maalille on 51%, joten tarjolla olevat kertoimet 2,25 ovat maistuvia peli-ideoita. Myös yli 3,5 maalista tarjotut kertoimet 4,33 ovat reiluja ylikertoimia ja otetaan myös ne minimipanostuksella kupongille.

Pelivalinnat:
  • Tanska – Itävalta: Yli 2,5 maalia 2,25. Todennäköisyysrvio 51%.
  • Tanska – Itävalta: Yli 3,5 maalia 4,33. Todennäköisyysrvio 26%.