Lauantaina kotimaisen futiksen herkkupala tarjoillaan Etelä-Pohjanmaalta, kun Veikkausliigan kärkiottelussa iskevät yhteen SJK ja HJK. Tulikuumassa kärkikamppailussa on jaossa tärkeitä sarjapisteitä, sillä SJK johtaa tällä hetkellä sarjaa ja vierailija HJK on neljä pistettä perässä sarjan kolmannella sijalla. Lauantaina Seinäjoen OmaSp Stadionilla nähdäänkin takuulla laadukas ottelu, johon lähdetään tasaisista asetelmista. Pelimielessä kohteen kiinnostavinta antia ovat vähämaaliset lopputulokset, sillä isojen panosten ottelussa tuskin maaleilla juhlitaan.
SJK sarjan piikkipaikalta kärkiotteluun
SJK:n kausi on ollut toistaiseksi onnistunut, sillä seinäjokelaiset johtavat sarjaa 16 pelatun ottelun jälkeen. Sarjan kakkos- ja kolmospaikalla keikkuvat KuPS sekä HJK ovat lisäksi pelanneet yhden ottelun pohjanmaalaisia enemmän, joten voitolla tästä ottelusta SJK:n olisi mahdollista kasvattaa sarjajohtoaan entisestään. 16 pelatun ottelun saldo on väkivahva 10-5-1 maalierolla 21:10 ja kauden toistaiseksi ainut tappio tuli kesäkuun loppupuolella AC Oulua vastaan. Tällä hetkellä SJK:n vire on hyvällä mallilla, sillä viidestä edellisestä ottelusta on kasassa kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja yksi tappio yhteismaalierolla 6:7. Maalieroa selittää kesäkuinen 1-4 tappio AC Oululle.
SJK pääsee kärkiotteluun hyvistä lähtökohdista, sillä kokoonpano on yhtä poissaoloa lukuunottamatta terve ja päävalmentaja Joaquín Gómez saa jalkeille vahvan avauksen. Sivussa on varmuudella ainoastaan puolustaja Matias Vainionpää. Edellisellä kierroksella SJK haki täydet pisteet Turusta FC Interin vieraana 1-2 voitolla. Täydet pisteet olivat pelitapahtumiin nähden oikeutetut ja mestaruutta jahtaavat seinäjokelaiset pääsevät kauden viimeiselle puoliskolle hyvistä asetelmista, sarjan kärkipaikalta.
HJK:n kausi alkoi vahvasti, mutta touko- ja kesäkuussa tulleet lukuisat pistemenetykset sarjassa ovat osoittautumassa kalliiksi mestaruustaistelun kannalta. Päävalmentajana alkukauden toiminut Toni Koskela sai lopulta pakata tavaransa ja tilalle palkattiin mm. FC Lahtea aiemmin luotsannut Toni Korkeakunnas. Korkeakunnaksen HJK-ura on sujunut toistaiseksi tappioitta, sillä sarjassa on kaatunut Ilves ja edellisessä ottelussa HJK onnistui nollaamaan väkivahvan Molden kotikentällään lukemin 1-0.
HJK:lla on luvassa ensi viikolla Norjan reissu, jossa pelataan huipputärkeistä paikoista eurokentille, joten Korkeakunnas saattaa hyvinkin kierrättää tässä ottelussa kokoonpanoaan. HJK on ollut aktiivinen pelaajamarkkinoilla viime viikkoina ja tässäkin ottelussa tuoreita hankintoja saatetaan nähdä kentällä. Viimeisimpinä HJK on hankkinut Nicholas Hämäläisen, Filip Rogicin sekä Kristopher Da Gracan. HJK pelasi Molde-ottelussa kenties kauden parhaan ottelunsa, mutta se ei yksistään takaa sitä, että hyvä vire kantaisi myös tähän kotimaan sarjan vierasotteluun.
Tasaista ja vähämaalista vääntöä luvassa?
Perustasoltaan ja materiaaliltaan HJK on joukkueista laadukkaampi kooste, mutta kauden aikana nähdyt suoritustason heittelyt eivät ole vakuuttaneet meitä vielä siitä, että HJK nappaisi mestaruuden helposti. SJK on pelannut läpi kauden huomattavasti tasaisemmin ja isännillä riittää laatua pysäyttää HJK:n nimekäs materiaali kotikentällään. Mestaruustaiston kannalta jaossa on todella tärkeitä pisteitä ja tappio tästä ottelusta olisi iso kolaus molempien pokaalihaaveille. Luvassa voi hyvinkin olla todella tarkkaa puolustuspeliä ja lähtökohdat otteluun ovat vähämaaliset.
Pelimielessä kohteen parasta antia on iBetin tarjoilema kerroin 2,75 alle 1,5 maalista. Panostaso kannattaa pitää tässä kohteessa matalana, sillä HJK on parantanut viime kierroksilla peliään ja jos nousuvire jatkuu, niin OmaSp Stadionilla saatetaan herkutella myös maaleilla.
29.7.2023 Veikkausliiga: SJK – HJK