Löydät sivustoltamme luonnollisesti myös tasaiseen tahtiin julkaistavia veikkausvihjeitä ja muita pelisuosituksia, joiden avulla itse kukin vedonlyöjä saa toivottavasti uutta osviittaa vetolappujen täyttöön. Kaikki sivustollamme esiintyvät vedonlyöntivihjeet ovat luonnollisesti myös ilmaisia, eli ne ovat luettavissa kellonympäri ilman turhia maksumuureja!
Veikkausvihjeet laaditaan usean eri vihjegurun toimesta. Vihjaajan nimimerkin / nimen löydät jokaisen vetovihjeen alareunasta.
Liigassa pelataan keskiviikkona kolmen ottelun kierros ja illan ehdoton herkkupala on HIFK:n ja Ilveksen välinen kärkikamppailu! Tarjolla on kaksi mainiota peli-ideaa hyvillä kertoimilla!
Keskiviikkona ratkeaa kaksi viimeistä kahdeksan parhaan joukkoon menevää joukkuetta Mestarien liigassa! Lue otteluennakot sekä kokoonpanotiedot ja hyödynnä veikkausvihjeet illan peleihin!
Mestarien liigan Round of 16 -ottelut jatkuvat tiistaina kahden ottelun voimin! Kumpikaan ottelupari ei ole vielä ratkennut ja luvassa on takuulla kiihkeä futisilta!
Sarjan peräpäähän vajonnut JYP on perjantai-iltana kovan paikan edessä Kouvolan Lumon Areenalla, kun mainiossa iskussa oleva KooKoo on vastassa! Otteluun on tarjolla todella maistuva pelivihje, joka kannattaa hyödyntää!
Kahden ottelun voittoputkessa seilaava Aston Villa matkustaa torstai-iltana Elland Roadille heikkovireisen Leedsin vieraaksi! Tarjolla on korkean kertoimen pelivihjeet, joten hyödynnä ne pikimmiten!
Englannin Valioliigassa kohtaavat torstai-iltana kaksi hyvävireistä joukkuetta, kun Southampton isännöi Newcastlea St. Mary Stadiumilla! Lue otteluennakko ja hyödynnä pelivihjeet illan matsiin!
Keskiviikon UCL-kierros tarjoaa kaksi kamppailua, joista ei tähtiloistoa puutu! Manchester City kohtaa kotikentällään Sportingin ja Real Madrid isännöi tähtisikermä PSG:tä! Tsekkaa otteluennakot ja hyödynnä peli-ideat vedonlyöntiin!
Mestarien liigan neljännesvälierien toiset osaottelut alkavat tiistaina! Tarjolla on heti kaksi huippuottelua ja niihin on löytyi tälläkin kertaa mielenkiintoista pelattavaa!
Kotimaisten kiekkofanien lauantai-ilta on täynnä toimintaa, kun ohjelmassa on NHL-kiekkoa parhaaseen katseluaikaan! Tsekkaa ennakko Arizona Coyotes - Ottawa Senators -matsiin ja hyödynnä peli-idea!
Englannin Valioliigassa kohtaavat tiistai-iltana nouskuntoinen Burnley sekä tähtipelaajansa takaisin kokoonpanoon saava Leicester! Tsekkaa otteluennakko ja hyödynnä vetoideat tiistain matsiin!
Veikkausvihjeet
Löydät sivustoltamme luonnollisesti myös tasaiseen tahtiin julkaistavia veikkausvihjeitä ja muita pelisuosituksia, joiden avulla itse kukin vedonlyöjä saa toivottavasti uutta osviittaa vetolappujen täyttöön. Kaikki sivustollamme esiintyvät vedonlyöntivihjeet ovat luonnollisesti myös ilmaisia, eli ne ovat luettavissa kellonympäri ilman turhia maksumuureja! Veikkausvihjeet laaditaan usean eri vihjegurun toimesta. Vihjaajan nimimerkin / nimen löydät jokaisen vetovihjeen alareunasta.
17.3.2022 Liiga: HIFK – Ilves
Liigassa pelataan keskiviikkona kolmen ottelun kierros ja illan ehdoton herkkupala on HIFK:n ja Ilveksen välinen kärkikamppailu! Tarjolla on kaksi mainiota peli-ideaa hyvillä kertoimilla!
16.3.2022 Mestarien Liiga: Juventus – Villarreal & Lille – Chelsea
Keskiviikkona ratkeaa kaksi viimeistä kahdeksan parhaan joukkoon menevää joukkuetta Mestarien liigassa! Lue otteluennakot sekä kokoonpanotiedot ja hyödynnä veikkausvihjeet illan peleihin!
15.3.2022 Mestarien liiga: Ajax – Benfica & Man Utd – Atletico Madrid
Mestarien liigan Round of 16 -ottelut jatkuvat tiistaina kahden ottelun voimin! Kumpikaan ottelupari ei ole vielä ratkennut ja luvassa on takuulla kiihkeä futisilta!
11.3.2022 Liiga: KooKoo – JYP
Sarjan peräpäähän vajonnut JYP on perjantai-iltana kovan paikan edessä Kouvolan Lumon Areenalla, kun mainiossa iskussa oleva KooKoo on vastassa! Otteluun on tarjolla todella maistuva pelivihje, joka kannattaa hyödyntää!
10.3.2022 Englannin Valioliiga: Leeds – Aston Villa
Kahden ottelun voittoputkessa seilaava Aston Villa matkustaa torstai-iltana Elland Roadille heikkovireisen Leedsin vieraaksi! Tarjolla on korkean kertoimen pelivihjeet, joten hyödynnä ne pikimmiten!
10.3.2022 Englannin Valioliiga: Southampton – Newcastle
Englannin Valioliigassa kohtaavat torstai-iltana kaksi hyvävireistä joukkuetta, kun Southampton isännöi Newcastlea St. Mary Stadiumilla! Lue otteluennakko ja hyödynnä pelivihjeet illan matsiin!
9.3.2022 Mestarien liiga: Man City – Sporting & Real Madrid – PSG
Keskiviikon UCL-kierros tarjoaa kaksi kamppailua, joista ei tähtiloistoa puutu! Manchester City kohtaa kotikentällään Sportingin ja Real Madrid isännöi tähtisikermä PSG:tä! Tsekkaa otteluennakot ja hyödynnä peli-ideat vedonlyöntiin!
8.3.2022 Mestarien liiga: Bayern München – Salzburg RB & Liverpool – Inter
Mestarien liigan neljännesvälierien toiset osaottelut alkavat tiistaina! Tarjolla on heti kaksi huippuottelua ja niihin on löytyi tälläkin kertaa mielenkiintoista pelattavaa!
5.3.2022 NHL: Arizona Coyotes – Ottawa Senators
Kotimaisten kiekkofanien lauantai-ilta on täynnä toimintaa, kun ohjelmassa on NHL-kiekkoa parhaaseen katseluaikaan! Tsekkaa ennakko Arizona Coyotes - Ottawa Senators -matsiin ja hyödynnä peli-idea!
1.3. Englannin Valioliiga: Burnley – Leicester