Löydät sivustoltamme luonnollisesti myös tasaiseen tahtiin julkaistavia veikkausvihjeitä ja muita pelisuosituksia, joiden avulla itse kukin vedonlyöjä saa toivottavasti uutta osviittaa vetolappujen täyttöön. Kaikki sivustollamme esiintyvät vedonlyöntivihjeet ovat luonnollisesti myös ilmaisia, eli ne ovat luettavissa kellonympäri ilman turhia maksumuureja!
Veikkausvihjeet laaditaan usean eri vihjegurun toimesta. Vihjaajan nimimerkin / nimen löydät jokaisen vetovihjeen alareunasta.
Liigan finaalisarja on ensimmäistä kertaa katkolla torstai-iltana Nokia Arenalla! Vakuuttavan esityksen tiistaina pöytään lyönyt Tappara on ottelussa selvä suosikki, mutta aivan läpihuutojuttu katkaisuottelusta tuskin muodostuu. Pelimielessä katseet käännetään runsasmaalisiin lopputuloksiin!
Keskiviikkona kaikkien jalkapallofanien katseet kääntyvät Manchesterin Etihad Stadiumille, jossa käydään Valioliigan mestaruustaistelun kannalta tulikuuma kohtaaminen! Huimaa takaa-ajoa sarjataulukossa kevään aikana tehnyt City pyrkii jatkamaan voittoputkeaan viime aikoina kompuroineen Arsenalin kustannuksella!
Tiistai-iltana Valioliigassa on tarjolla kolmen ottelun kierros ja yksi illan herkkupaloista on Villa Parkilla nähtävä Aston Villan ja lontoolaisen Fulhamin kohtaaminen! Luvassa saattaa hyvinkin olla runsasmaalinen ja viihdyttävä ottelu!
Liigan finaalit jatkuvat tiistai-iltana Lahden Isku Areenassa! Pelicans onnistui kaventamaan ottelusarjan lauantaina 2-1:een ja tiistaina joukkue pääsee yrittämään tasoitusta kotikaukalossaan.
Los Angeles Kingsin ja Edmonton Oilersin välinen ottelusarja on ollut toistaiseksi huipputasainen. Seuraavat kaksi ottelua pelataan Los Angelesissa Crypto.com Areenalla ja kolmannesta ottelusta voi hyvällä syyllä odottaa todella tasaista!
Liigan toinen finaali pelataan perjantai-iltana Lahdessa ja vahvana kotijoukkueena kevään aikana kunnostautunut Pelicans hakee finaalisarjan tasoitusta Tapparaa vastaan.
Eurooppa-liigassa on torstai-iltana jaossa välieräpaikkoja! Yksi kierroksen herkkupaloista nähdään Estadio Ramón Sánchez Pizjuánilla, jossa iskevät yhteen Sevilla ja Manchester United!
Liigan tämän kevään ensimmäiset mitalit on jaossa torstaina Nokia Areenalla, kun pronssipelissä kohtaavat Ilves ja HIFK taistelevat tämän kauden himmeimmistä mitaleista. HIFK on jäänyt kerroinasetelmassa aliarvostetuksi ja pelit rakennetaan vierasjoukkueen varaan.
Bayern München on kotinurmellaan tiukan paikan edessä, kun kolmen maalin karkumatkalla ottelusarjassa oleva Manchester City saapuu vieraaksi Saksaan. Löytääkö Thomas Tuchel lääkkeet Cityn kaatamiseksi vai jatkaako manchesterilaiset neljän parhan joukkoon?
Liigan finaalit starttaavat keskiviikkona, kun Tappara ja Pelicans iskevät yhteen Tampereen Nokia Areenalla! Tappara on finaalisarjassa ansaittu suosikki, mutta täysin vailla mahdollisuuksia ei Pelicans finaalisarjassa ole!
Veikkausvihjeet
Löydät sivustoltamme luonnollisesti myös tasaiseen tahtiin julkaistavia veikkausvihjeitä ja muita pelisuosituksia, joiden avulla itse kukin vedonlyöjä saa toivottavasti uutta osviittaa vetolappujen täyttöön. Kaikki sivustollamme esiintyvät vedonlyöntivihjeet ovat luonnollisesti myös ilmaisia, eli ne ovat luettavissa kellonympäri ilman turhia maksumuureja! Veikkausvihjeet laaditaan usean eri vihjegurun toimesta. Vihjaajan nimimerkin / nimen löydät jokaisen vetovihjeen alareunasta.
27.4.2023 Liiga, 5. finaali: Tappara – Pelicans
Liigan finaalisarja on ensimmäistä kertaa katkolla torstai-iltana Nokia Arenalla! Vakuuttavan esityksen tiistaina pöytään lyönyt Tappara on ottelussa selvä suosikki, mutta aivan läpihuutojuttu katkaisuottelusta tuskin muodostuu. Pelimielessä katseet käännetään runsasmaalisiin lopputuloksiin!
26.4.2023 Englannin Valioliiga: Manchester City – Arsenal
Keskiviikkona kaikkien jalkapallofanien katseet kääntyvät Manchesterin Etihad Stadiumille, jossa käydään Valioliigan mestaruustaistelun kannalta tulikuuma kohtaaminen! Huimaa takaa-ajoa sarjataulukossa kevään aikana tehnyt City pyrkii jatkamaan voittoputkeaan viime aikoina kompuroineen Arsenalin kustannuksella!
25.4.2023 Englannin Valioliiga: Aston Villa – Fulham
Tiistai-iltana Valioliigassa on tarjolla kolmen ottelun kierros ja yksi illan herkkupaloista on Villa Parkilla nähtävä Aston Villan ja lontoolaisen Fulhamin kohtaaminen! Luvassa saattaa hyvinkin olla runsasmaalinen ja viihdyttävä ottelu!
25.4.2023 Liiga, 4. finaali: Pelicans – Tappara
Liigan finaalit jatkuvat tiistai-iltana Lahden Isku Areenassa! Pelicans onnistui kaventamaan ottelusarjan lauantaina 2-1:een ja tiistaina joukkue pääsee yrittämään tasoitusta kotikaukalossaan.
22.4.2023 NHL: Los Angeles Kings – Edmonton Oilers
Los Angeles Kingsin ja Edmonton Oilersin välinen ottelusarja on ollut toistaiseksi huipputasainen. Seuraavat kaksi ottelua pelataan Los Angelesissa Crypto.com Areenalla ja kolmannesta ottelusta voi hyvällä syyllä odottaa todella tasaista!
21.4.2023 Liiga, 2. finaali: Pelicans – Tappara
Liigan toinen finaali pelataan perjantai-iltana Lahdessa ja vahvana kotijoukkueena kevään aikana kunnostautunut Pelicans hakee finaalisarjan tasoitusta Tapparaa vastaan.
20.4.2023 Eurooppa-liiga: Sevilla – Manchester United
Eurooppa-liigassa on torstai-iltana jaossa välieräpaikkoja! Yksi kierroksen herkkupaloista nähdään Estadio Ramón Sánchez Pizjuánilla, jossa iskevät yhteen Sevilla ja Manchester United!
20.4.2023 Liiga: Ilves – HIFK
Liigan tämän kevään ensimmäiset mitalit on jaossa torstaina Nokia Areenalla, kun pronssipelissä kohtaavat Ilves ja HIFK taistelevat tämän kauden himmeimmistä mitaleista. HIFK on jäänyt kerroinasetelmassa aliarvostetuksi ja pelit rakennetaan vierasjoukkueen varaan.
19.4.2023 Mestarien liiga: Bayern München – Manchester City
Bayern München on kotinurmellaan tiukan paikan edessä, kun kolmen maalin karkumatkalla ottelusarjassa oleva Manchester City saapuu vieraaksi Saksaan. Löytääkö Thomas Tuchel lääkkeet Cityn kaatamiseksi vai jatkaako manchesterilaiset neljän parhan joukkoon?
19.4.2023 Liiga, 1. finaali: Tappara – Pelicans